Mainos

Datankeruulaitteet pitävät bussikuskit valppaina

Helsingin bussiliikenteessä käytössä oleva datankeruujärjestelmä on muuttanut kuljettajien ajokäyttäytymistä.

Lähes kahden vuoden ajan satojen bussien liikkeitä on seuratta autoon asennetuilla antureilla. Kuljettajat ovat saaneet joka viikon jälkeen raportin, jossa näkyy ajohistoria. Kuljettaja on voinut seurata sitä myös reaaliaikaisesti autonsa näytöltä.

Jo tieto siitä, että ajotavasta jää jälki raporttiin, saa kuljettajan ajamaan ennakoivasti.

– Kyllähän tämä pitää koko ajan mielessä polttoainekulutuksen ja kyllähän näihin jarrutuksiin valmistautuu. Kaiken kaikkiaan koko ajotapaan kiinnittää enemmän huomiota, arvio linja-autonkuljettaja Jari Luukkonen Helsingin Bussiliikenne Oy:stä.

Polttoainetta säästyy

Ennakoiva ajo näkyy asiakastyytyväisyytenä ja muuallakin.

– Kaikissa mittareissa on tapahtunut positiivista kehitystä. Esimerkiksi polttoainekulutus on laskenut viisi prosenttia vuositasolla ensimmäisen käyttöönottovuoden jälkeen, kertoo tekninen johtaja Michael Andersson Helsingin Bussiliikenne Oy:stä.

Kaksi datankeruuvuotta on osoittanut myös sen, että tasainen ajotyyli säästää autoja.

Lisäksi saadaan kerättyä tietoa teiden ylläpitäjille. Jos kaikki kuljettajat joutuvat jatkuvasti äkkijarruttamaan jollain tieosuudella, on vika todennäköisesti liikennejärjestelyissä eikä ratin takana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.