Mainos

Dengue-kuume ei harvinainen suomalaisillakaan

Suomalaisilla matkailijoilla esiintyy trooppista dengue-kuumetta enemmän tai vähemmän säännönmukaisesti. Sairaalahoitoon päätyviä dengue-potilaita esiintyy kuukausittain.

Suurin osa heistä on saanut tartunnan Kaakkois-Aasiassa, jotkut ovat saaneet tartunnan myös Afrikassa.

Nyt dengue-kuumetta on löytynyt myös Portugalille kuuluvalla Madeiralla, missä on vahvistettu kaksi tapausta ja tautiepäilyjä on parikymmentä. Kaikki heistä ovat paikallisia asukkaita, jotka eivät ole olleet matkoilla.

Dengue-kuumetta levittää keltakuumehyttynen, joka toiselta nimeltään tunnetaan egyptinhyttysenä. Se ei tartu ihmisestä toiseen.

Vaikka kuumetauti yleensä ei ole hengenvaarallinen, sen oireet ovat voimakkaat.

- Sanoisin noin karkeasti, että dengue on keskimääräistä ikävämpi ja kovempi kuumetauti silloin kun se kunnolla tulee. Sen huono maine liittyy ennen kaikkea siihen dengue-verenvuotokuumeeseen, joka on hyvin harvinainen mutta jota kuitenkin esiintyy, sanoo matkailulääkäri Mikko Lehtovirta Postitalo-lääkärikeskuksesta.

Lehtovirran mukaan lapsilla dengue-kuume on usein oireeton tai vähäoireinen, mutta aikuiset saattavat sairastaa sen kovana kuumetautina, johon liittyy hankalia yleisoireita kuten kova kipu ja särky.

- Vahvat oireet saattavat ajaa potilaan ja hänen omaisensa lyhyeksi aikaa epäitoivoisiksi, Lehtovirta sanoo.

Täsmälääkettä dengueen ei ole, vaan turvallisin paras lääke siihen on parasetamoli.

Koska dengue-kuumetta vastaan ei toistaiseksi ole olemassa menestyksekästä rokotetta, ainoat suojautumiskeinot ovat pitkät ja lahkeet ja hihat sekä DEET-yhdistettä sisältävät hyttyskarkotteet.

- Yleensä suositellaan, että kun karkotteessa DEET-pitoisuus on yli 50 prosenttia, pelataan varman päälle, Lehtovirta neuvoo ja kehottaa kääntymään apteekin puoleen.

Hyttyskarkotteet sopivat myös raskaana oleville ja yli kahden kuukauden ikäisille lapsille.

Madeiran saari sijaitsee Atlantilla, Kanariansaarten pohjoispuolella. Suomalaisten matkatoimistojen talvisesonki sinne on juuri alkamassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.