Mainos

Digitaaliset televisiolähetykset alkaneet

Kun kolmen kanavaryppään johtajat painoivat tänään Yleisradion tiloissa symbolista OK-nappia, alkoivat kahdeksan uuden kanavan digitaaliset televisiolähetykset.

Alkuvaiheessa uutta ohjelmaa digi-kanavilla lähettää kolme Yleisradion kanavaa ja Urheilukanava. Uusista kanavista Alman Subtv, SWelcomin elokuvakanava sekä Wellnet eivät alkaneet starttihetkestä lähettää varsinaista uutta ohjelmaa, vaan ohjelmien esittelyjä.

Suoraan digiohjelmistoon siirryttiin maanantaina kello 15 FST:ssä, kulttuuripainotteisessa YLE Teemassa sekä mm. MTV:n ja Swelcomin omistamalla Urheilukanavalla. Varaslähdön otti kello 14:n uutisilla digikautensa avannut uutis- ja ajankohtaiskanava Yle24.

Kilpa alkaa myöhemmin

Muiden digi-kanavien ohjelmapanttaus selittyy sillä, että digi-kanavien vastaanottoon tarvittavia laitteita ei juurikaan ole kaupoissa tarjolla. Mm. maksullisuuteen tähtäävässä elokuvakanavassa ongelmana pidetään myös sitä, että kaapeliverkkoyhtiöt voivat vaatia jakelusta erillistä korvausta.

-Sitä, että joku toimija ei halua tässä vaiheessa käynnistää toimintaa tai lähtee liikkeelle hyvin varovaisesti, ei pidä ylidramatisoida. Digitaalinen televisio ei ole vallankumous saati hetken muotioikku, vaan televisiotoiminnan rakenteisiin ulottuva pitkä kehityskulku, summasi Porista satelliittiyhteydessä avajaistilaisuuteen ollut liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.).

Digi-tv:n näkyvyysalue kattaa alkuvaiheessa puolet suomalaisista. Digi-lähetykset ovat nähtävissä Espoon, Turun, Tampereen, Lahden ja Eurajoen asemien näkyvyysalueilla, ja Ylen digi-kanavat lisäksi Vaasan ja Lapuan alueilla. Vuoden 2001 loppuun mennessä digi-tv:n on määrä kattaa 70 prosenttia maan väestöstä. Analogiset tv-lähetykset jatkunevat silti ainakin vuoden 2006 loppuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.