Mainos

DNA laskutti kännykkälipuista kymmenkertaisesti

DNA on laskuttanut joiltakin matkapuhelinasiakkailtaan liikaa Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) kännykkälipuista, jotka on ostettu 8. - 10. ja 13 - 14. lokakuuta.

Helsinkiläinen taidegraafikko Riku Mäkinen ihmetteli, kun DNA laskutti häneltä 98 euroa 31 palveluviestistä, joiden arvonlisävero oli kahdeksan prosenttia. Hän päätteli, että kyseessä olivat kännykkäliput, sillä niiden arvonlisäveroprosentti on juuri kahdeksan.

Kun yksi lippu maksaa kaksi euroa, oikea hinta olisi ollut 62 euroa. DNA vaati siis Mäkiseltä 36:ta euroa liikaa. Toiselta asiakkaalta DNA laskutti 50 kännykkälipusta 136 euroa, siis jälleen 36 euroa liikaa.

Noin kymmenentuhatta euroa liikaa

Johtaja Petteri Niemi DNA Finlandista sanoo, että virhelaskutus osui 653 asiakkaan kohdalle. Yhteensä DNA laskutti asiakkailtaan noin kymmenentuhatta euroa liikaa.

- Huomasimme erehdyksen, kun asiakaspalveluun otettiin yhteyttä, hän sanoo. Niemen mukaan suurin osa virheistä ehdittiin korjata, ennen kuin laskut lähetettiin.

Niemen mukaan virheet hyvitetään viimeistään seuraavissa laskuissa. Mutta miksi DNA ei kertonut asiakkailleen virheestään?

- Ei ole katsottu, että tästä on aiheutunut asiakkaalle niin suuri haitta. Virhe on kohtuullisen pieni, Niemi sanoo.

Erehdys on ollut DNA:n, ei HKL:n, Niemi sanoo.

- On tapahtunut inhimillinen virhe, kun hintoja on syötetty käsin järjestelmään.

20 euroa kahden euron sijaan

Niemen mukaan virheen tapahtuma-aikana päivällä ostettujen lippujen hinnaksi on tullut laskuun 20 euroa oikean kahden euron sijaan.

Voiko asiakas ylipäänsä luottaa siihen, että matkapuhelinlasku on oikeansuuruinen?

- Puheluista yleensä veloitetaan joitakin senttejä minuutilta, ja se näkyy laskussa. Laskun tarkastaminen on helppoa. Ja voi tietenkin tilata tarkemman erittelyn, Niemi sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.