Mainos

DNA:ta syytetään härskistä nuoren työvoiman hyväksikäytöstä

Toimihenkilöunioni (TU) syyttää teleoperaattori DNA:n liittymiä ja matkapuhelimia myyvää DNA Kauppa Oy:tä säälimättömästä nuoren työvoiman hyväksikäytöstä.

Unioni tarkasti keväällä työolot ketjun 65 myymälässä ja haastatteli noin puolet DNA Kaupan 270 työntekijästä. Haastatteluissa selvisi työaikalain, vuosilomalain ja työehtosopimuksen räikeitä rikkomuksia.

- Henkilöstölle ei makseta heille kuuluvia lisiä eikä ylityökorvauksia. He saattavat tehdä viikossa ilmaista työtä lähes työpäivän verran. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää heille kuuluvia lomia. Heillä ei ole lain mukaisia taukoja. He joutuvat tekemään kaksi työvuoroa peräkkäin yksinkertaisella palkalla ilman ennakkoilmoitusta, kertoo ict-alan sopimusalavastaava Arto Heikkilä Toimihenkilöunionista.

- Työnantaja kertoo työelämään liittyvistä asioista erheellisesti työntekijöilleen, jotka ovat vielä tietämättömiä työelämän säädöksistä ja sopimuksista. Valtaosa henkilöstöstä on noin 18-25 -vuotiaita nuoria ja epävarmoja oikeuksistaan. Tätä epävarmuutta DNA Kauppa käyttää häikäilemättä hyväkseen, Heikkilä jatkaa.

Tuntipalkka alkaa kuudesta eurosta

DNA Kauppa Oy käyttää myymälöissään vuokratyöntekijöitä, joita pidetään osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa.

- Osa DNA:n vuokratyöläisistä joutuu tekemään töitä sopimuksella, jonka mukaan heidän viikkotyöaikansa vaihtelee työnantajan mielivallan mukaan 0 tunnista 80 tuntiin. Tuntipalkka vaihtelee 6 eurosta 9 euroon, joten harvoilla kokopäivästä työtä tekevilläkin kuukausiansiot jäävät 900-1400 euroon, Heikkilä toteaa.

Liitto miettii vastatoimia

Henkilöstöä eri puolilla Suomea haastatelleet TU:n sopimusala-asiamiehet kertovat hämmästyneensä siitä, että DNA:n kaltaisen suuren yrityksen kauppaketjusta paljastui näin räikeitä väärinkäytöksiä. Liitto vaatiikin tilanteen pikaista korjaamista.

Toimihenkilöunionin hallitus käsittelee torstaina 4.6. DNA Kaupan tilannetta ja tulee päättämään tarvittavista toimenpiteistä tilanteen pikaiseksi korjaamiseksi.

Toimihenkilöunioni on ollut jo yhteydessä työsuojeluviranomaisiin.

DNA Kauppa on DNA Oy:n 100 %:sesti omistama tytäryritys.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.