Mainos

Dosentti Iltalehdessä: Kyseessä saattoi olla Venäjän Vietnamille myymä sukellusvene

Merivoimat ei suostu spekuloimaan eilistä merenalaista havaintoa.  

Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa arvioi Iltalehdessä, että havainto saattaa olla Venäjältä Vietnamille toimitettava sukellusvene koeajossa. Salomaan mukaan alusta testaillaan parhaillaan, ja sillä on tehty koeajoja Itämeren selän syvänteissä.  

Venäläinen uutistoimisto Ria Novosti taas uutisoi eilen, että Venäjä harjoittelee Itämerellä taistelua sukellusveneitä vastaan. Havainto Itämerellä voisi olla harjoituksen maalialuksena ollut venäläisalus.  

Merivoimien operaatiopäällikkö Olavi Jantunen painottaa, ettei ole syytä spekuloida, että havainto olisi jotakin, mitä ei ole aukottomasti pystytty osoittamaan.

– Kaikella sillä tiedolla mitä meillä on, ei pystytä sanomaan muuta kuin että järjestelmään on tullut havainto mahdollisesta vedenalaisesta kohteesta. Perusteita ei ole sanoa yhtään mitään muuta.  

Jantusen mukaan kerätty materiaali menee nyt analysoitavaksi. Päivien tai viikkojen kuluttua saataneen luokiteltua, mitä meressä oli.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.