Mainos

Dragsvik-asiakirjojen julkistamisesta tuli pannukakku

Dragsvikin varuskunnan lopettamissuunnitelmiin liittyvät laskelmat salataan yhä. Puolustusministeriön julkaisemat kolme asiakirjaa eivät tuoneet uutta olennaista tietoa asiaan.

Valmisteluasiakirjat ovat nousseet kohun keskipisteeseen lakkautettavien varuskuntien ja Dragsvikin varuskunnan säilymisen vuoksi.

STT pyysi jo maanantaina ministeriötä ja Pääesikuntaa lähettämään kopiot asiakirjoista, joissa Dragsvikin varuskunta oli mukana yhtenä vaihtoehtona. Pyynnössä mainittiin muun muassa Dragsvikia koskevat kustannuslaskelmat, mutta ne jäivät saamatta.

– Tuo oli se, mitä pystyimme tuossa aikataulussa raapimaan kasaan, sanoi puolustusministeriön hallintojohtaja Hannu Antikainen.

Ministeriö siirsi asiakirjojen julkistamista ensin keskiviikosta torstaille ja sitten torstailta perjantaille.

– Se vaati käsittelyä talon sisällä. Aika moni virkamies käsittelee tätä asiaa, sitä mitä luovutetaan ja mitä ei, Antikainen kertoi.

Antikainen ei osannut sanoa, onko ministeriöllä kustannuslaskelmia.

Pääesikunnasta sanottiin STT:lle, että puolustusvoimauudistuksen valmistelumateriaali on ainakin toistaiseksi leimattu salaiseksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.