Mainos

Duodecim: Lasten väkivaltakuolemat ovat vähentyneet

Lasten tapaturmaiset ja väkivaltaiset kuolemat ovat vähentyneet Suomessa murto-osaan entisestä, selviää Duodecim-julkaisusta.

Vuonna 2010 lapsia kuoli tapaturman tai väkivallan seurauksena 26. Vielä 70-luvun alussa alle 15-vuotiaiden lapsiuhrien määrä oli yli 300.

Aiemmin Suomessa lasten tapaturmakuolemien määrä olikin yksi länsimaiden suurimmista.

Erityisesti lasten liikennekuolemia ja hukkumisia tapahtuu nykyisin selvästi vähemmän kuin ennen. Autojen turvallisuus on lisääntynyt, ja uintia valvotaan enemmän. Myös myrkyllisiä aineita ja lääkkeitä on alettu säilyttää lukituissa kaapeissa, mikä on säästänyt usean lapsen hengen. Lisäksi vapaa-ajalla ja urheilussa käytetyt varusteet ovat kehittyneet.

Tutkijat näkevät, että valistus on tehonnut. Suomi on ollut mukana eurooppalaisissa lasten tapaturmien ehkäisyhankkeissa, joissa tähdätään nuorten turvallisuuden edistämiseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.