Mainos

Eduskunnalta puhtaat paperit pääministerille Himas-kohusta

Eduskunta on päättänyt yksimielisesti olla nostamatta syytettä pääministeri Jyrki Kataista (kok.) vastaan. Kataisen toimista filosofi Pekka Himasen tulevaisuustutkimuksen tilaamisessa oli tehty muistutus eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.

Kataisesta tehdyn muistutuksen hylkääminen päätti eduskunnan kevätistuntokauden. Eduskunta kokoontuu täysistuntoon jälleen syyskuussa.

Perustuslakivaliokunta linjasi jo 19.6, että pääministeri Jyrki Katainen ei ole menetellyt virkatoimissaan lainvastaisesti tulevaisuusselonteon valmistelussa eli niin sanotussa Himas-asiassa.

Joukko kansanedustajia pyysi maaliskuussa perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Kataisen toimia, kun hän tilasi syksyllä 2011 Himasen Sofos-yhtiöltä tulevaisuusselonteon.

Kataisen johtama valtioneuvoston kanslia tilasi työn ilman kilpailutusta. Kataisen mielestä kilpailutusta ei tarvinnut tehdä, koska hankintalaki ei sitä vaatinut.

Julkisia varoja hankkeeseen suunnattiin 700 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.