Mainos

Eduskunnan kuopus vain 24-vuotias: "Niin suunnattoman hienoa"

Ilmari Nurmisella kestää hieman aikaa vastata puheluun. Hän on nimittäin juuri keskellä kaupunginhallituksen kokousta, ja lähtee sieltä hetkeksi käytävän puolelle puhumaan.

”Metrin mittaisesta asti politiikassa mukana ollut” Nurminen täytti vuoden alussa 24 vuotta. Ja eilen hänestä tuli uusi kansanedustaja. Hänet valittiin eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiiristä SDP:n listalta. Mies hehkuttaa rajattomasti kiitollisuuttaan äänestäjille ja tukijoukoille. Hän seurasi eilisillan tuloslaskentaa sastamalaisessa kahvilassa yhdessä tukiryhmänsä ja lähisukulaistensa kanssa.

- Ennakkoäänet tulivat, ja olin neljäntenä - silloin tunnelma oli aivan katossa! Tämä on niin suunnattoman hienoa. Niin hyvä tunne, että sain niinkin paljon luottamusta, Nurminen kertoo.

Hän sai kaiken kaikkiaan yli 5000 ääntä. Ennakkoääniäkin tuli lähes 3000. Juhlintaa hän ei kuitenkaan uskaltanut aloittaa ennen kuin vasta silloin, kun 99,9 prosenttia äänistä oli laskettu.

- Siinä kohti mä olin, että nyt me tehtiin se.

Kaikkien aikojen nuorin kansanedustaja on ollut nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Liikanen valittiin kansanedustajaksi vuonna 1972, kun hän oli vasta 21-vuotias. 

Kakkosasunto Helsingistä?

Nuoresta iästään huolimatta Nurminen kantaa paljon huolta ja vastuuta muun muassa vanhusten ja omaishoitajien asioista.

- Kun on näin nuori, on tietysti erilaisia haasteita. Saan palautetta, että olen aivan liian nuori - ja silloin täytyy perustella kaksi kertaa enemmän asioita. Jalkatyöllä täytyi hakea äänet, olin vielä eilenkin torilla Tampereella kampanjoimassa.

Nurmisella on opinnot gradua vaille valmiina Tampereen yliopistossa. Hän aikoo hoitaa ne valmiiksi eduskuntatyön ohella. Opinahjossa ymmärrettiin, kun tuore kansanedustaja kertoi suunnitelmiin tulleen hieman muutoksia.

Asunto hänellä on opintojen takia Tampereella, mutta toisen asunnon hankkiminen Helsingistä on myös mietinnässä. Tällä hetkellä Nurmisen twitter ja sähköposti pursuavat onnitteluviestejä, mutta niiden pariin hän paneutuu huomenna. Nyt hän ryntää takaisin kaupunginhallituksen kokoukseen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.