Mainos

Eduskunnassa hiljaiseloa

Oppositio perää hallitukselta lakiesityksiä. Oikeusministeri Johannes Koskinen suosittelee joutilaille valiokunnille pidemmän aikajänteen töitä.

Oppositio on tuskastunut hallituksen esitysten puutteeseen. Erityisesti kokoomus kovisteli tänään eduskunnan täysistunnossa hallitusta tuomaan käsittelyyn yhteiskunnan epäkohtia korjaavia lakiesityksiä. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Ben Zyskowicz intoutui jopa nimeämään poliittiseksi skandaaliksi sen, että esitysten puutteen vuoksi valiokunnat ovat tyhjäkäynnillä ja suuressa salissa pyöritellään lähes koko viikon ajan vain muutamaa lakialoitetta.

Täysistunnossa oli tänään käsittelyssä yksi ainoa aloite. Hallituksen esityksistä mainittiin Suomen Pankkia koskeva laki, mutta vain siksi, että hallitus ilmoitti sen peruuttamisesta.

Zyskowicz muistutti, että eilen käsittelyssä oli kaksi aloitetta ja keskiviikkona kolme. Yhteenkään istuntoon ei tullut ainoatakaan hallituksen esitystä. Suurimman oppositioryhmän puheenjohtajan mielestä hallituksella riittäisi kuitenkin työmaata, kun työllisten määrä on vähentynyt, peruspalvelut kärsivät ja kunnat ovat talousvaikeuksissa.

Hallituspuolueiden edustajat eivät pitäneet tilannetta mitenkään ainutlaatuisena. Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) piti hyvänä, että eduskunnan työjärjestyksessä varataan aikaa myös edustajien aloitteiden käsittelylle. Hän arvioi hiljaisen ajan johtuvan osittain sitä, että valmistuneet mietinnöt on käsitelty nopeasti ja joulutauolla annettujen esitysten lähetekeskustelut ovat sujuneet ripeästi.

Hän suositteli valiokunnille, että ne tekisivät ns. luppoaikana hieman pidemmän aikajänteen töitä. Valiokunnat voisivat mm. tarkastella oman sektorinsa EU-asioita, vaatia ministeriöiltä selvityksiä ja käsitellä tulevan työn aikatauluja.

Eduskunta lähetti ainoana työnään tänään täysistunnossa valiokuntaan Sinikka Hurskaisen (sd.) lakialoitteen. Siinä esitetään perusopetuslakiin säädöstä, jonka mukaan kunnan oppilaalle osoittaman lähikoulun tulee olla oppilaan terveydentilan kannalta hänelle sovelias.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.