Mainos

Eduskunta ei lämpene kauppojen aukiolon vapauttamiselle

Kansanedustajat suhtautuvat penseästi myös siihen, että viinit tulisivat ruokakauppojen hyllyille.

Enemmistö kansanedustajista vastustaa isojen kauppojen aukiolon vapauttamista. Taloussanomien tekemän kyselyn mukaan edustajien enemmistö karsastaa myös mietojen viinien pääsyä ruokakauppoihin.

Kokoomuksessa suhtaudutaan myönteisimmin kaupan rajoitusten poistoon. Puolueen edustajista kolme neljästä kannattaa isojen kauppojen jatkuvaa aukioloa sunnuntaisin. Muiden puolueiden edustajista enemmistö vastustaa rajoittamatonta aukioloa. Tällä hetkellä vain alle 400 neliön kaupan saavat olla sunnuntaisin auki ympäri vuoden.

Kokoomusedustajista kolme neljästä näkisi mielellään myös viinit kauppojen hyllyillä. Tässäkin asiassa lähes kaikkien muiden puolueiden edustajien enemmistö oli päinvastaista mieltä. Itsehoitolääkkeiden pääsy vähittäiskauppoihin jakaa mielipiteet jyrkemmin puolueiden sisällä.

Taloussanomat tavoitti kyselyyn kaikkiaan 108 edustajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.