Mainos

Eduskunta säilyttäisi ruudinteon Suomessa

Eduskunta patistelee hallitukselta pitkän aikavälin näkemystä siitä, miten ruudin ja ammustarvikkeiden tuotanto aiotaan turvata Suomessa.

Eduskunta kirjasi kannanoton päätökseensä, kun se hyväksyi tänään kuluvan vuoden toisen lisäbudjetin. Lisäbudjettiin sisältyy 100 miljoonan markan lisäys kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketuotannon jatkamiseksi ja kehittämiseksi. Eduskunta oli vaatinut lisäystä vuoden alkupuolella.

Hallitus sai samalla valtuuden luopua kokonaan omistuksestaan entisessä valtio viljavarastosta eli Avena Oy:stä. Eduskunnan aiempi päätös edellytti kolmanneksen määrävähemmistöosan säilymistä valtiolla. Toistaiseksi valtio omistaa yhtiön kokonaan. Eduskunta liitti päätökseen lausuman, jossa edellytetään henkilöstön aseman turvaamista tulevissa omistusjärjestelyissä. Valtiovarainvaliokunnassa oli lisäksi pidetty tärkeänä, että Avena säilyisi kotimaisessa omistuksessa myös mahdollisen myynnin jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.