Mainos

Eduskunta sopuun arpajaislakikiistasta

Eduskunta on päässyt sopuun kiistellyn arpajaislain läpiviennistä. Lakia korjataan hallituksen uudella esityksellä ennen sen voimaantuloa.

Eduskunnan hallintovaliokunta antoi tänään laista mietinnön. Laki hyväksytään nyt eduskunnassa sellaisenaan, mutta valiokunnan mietintöön on sisällytetty kohta, jossa hallitukselta pyydetään kiireellisesti kiistanalaisten momenttien osalta kumoavaa tai muuttavaa esitystä. Sisäministeri Ville Itälä on tiettävästi lupautunut antamaan esityksen.

RKP olisi halunnut korjauspyynnön kirjattavaksi mietintöön astetta järeämpänä ns. ponsilausumana. Hallintovaliokunta ei kuitenkaan myöntynyt tähän. Mietintöön kirjattu teksti tyydyttää kuitenkin RKP:tä, joka äänestää nyt lain puolesta.

Ahvenanmaata tyydyttää eduskunnan arpajaislakiratkaisu

Ahvenanmaan maakuntaneuvos Roger Nordlund on helpottunut siitä, että eduskunta pyytää hallitukselta uutta esitystä arpajaislain korjaamiseksi. Nordlundin mukaan ratkaisu tyydyttää niin eduskunnan toiveen saada laki voimaan vuodenvaihteessa kuin maakunnan toiveen, että laki pitää yhtä Ahvenanmaan itsehallintolain kanssa.

Varsinaisesta asiakysymyksestä eli Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen PAFin ja manner-Suomen raha-automaattiyhdistyksen internetpelikiistasta Nordlund keskustelee, kun hän ensi keskiviikkona osallistuu hallituksen iltakouluun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.