Mainos

Eduskunta syynää harmaata taloutta

Eduskunnan tarkastusvaliokunta aloittaa laajan selvityksen harmaasta taloudesta.

Useiden suomalaisarvioiden mukaan harmaasta taloudesta koituu yhteiskunnalle verojen ja sosiaaliturvamaksujen menetyksinä vuosittain jopa 2 - 2,5 miljardin euron vuotuinen vahinko. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden kokonaisarvo on Suomessa arvioiden mukaan viisi miljardia euroa.

Harmaa talous on myös merkittävä epäterveen kilpailun syy. Yritysten rehellisesti toimiva enemmistö ei voi kilpailla tasavertaisesti velvoitteensa laimin lyövien yritysten kanssa.

Tarkastusvaliokunta aikoo muun muassa arvioida, mitkä ovat harmaan talouden aiheuttamat verotulojen ja muiden lakisääteisten maksujen menetykset kotimaassa.

Tutkimuksen kansainvälisessä osuudessa pyritään selvittämään kansainvälistä sijoitustoimintaa ja veroparatiisien käyttöä veronkierrossa sekä ulkomaankauppaan liittyvää harmaata taloutta.

Tavoitteena on, että tutkimus valmistuu ensi maaliskuussa. Eduskunnan monissa puheenvuoroissa on vaadittu puuttumista harmaaseen talouteen. Viime aikoina tähän asiaan on palannut etenkin vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.