Mainos

Eero Lankia työeläkejärjestön johtoon

Eduskunnasta pudonnut keskustan entinen puoluesihteeri aloittaa Työeläkevakuuttajien johtajana ensi kuun alussa. Keskustan puoluesihteerin tehtävät Lankia jätti viime vuonna.

Keskustan entinen puoluesihteeri Eero Lankia on valittu johtajaksi Työeläkevakuuttajat Telaan. Hän aloittaa tehtävässä vapun jälkeen.

Lankia ehti olla yhden kauden kansanedustajana, mutta tämän kevään vaaleissa ei enää irronnut jatkokautta.

Lankia haki vaalien jälkeen myös Kiimingin kunnanjohtajan paikkaa, mutta veti sittemmin hakemuksensa pois. Työeläkevakuuttajat Tela on suomalaisten lakisääteistä työeläketurvaa hoitavien yksityisen ja julkisen alan työeläkevakuuttajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö.

Agrologin koulutuksen saanut Lankia on tehnyt pitkän uran Suomen Keskustassa eri tehtävissä. Hän ilmoitti jättäytyvänsä pois puoluesihteerin tehtävistä toissa talvena presidentinvaalien tuottaman pettymyksen jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.