Mainos

Egyptin matkoja peruttu vain vähän

Matkanjärjestäjät seuraavat Egyptin tilanteen ja matkavarausten kehitystä elo-syyskuulle. Sitten päätetään, miten laajana lokakuussa alkava sesonki toteutetaan.

Suomalaisia matkailijoita Egyptin terrori-iskut eivät onnistuneet säikyttämään. Matkanjärjestäjille on tullut paljon kyselyitä syksyn ja talven lomista, mutta vain harva on halunnut peruuttaa matkansa ja jäädä kotiin.

Valmismatkojen Egyptin sesonki alkaa lokakuussa. Niin matkojen järjestäjät kuin niille osallistuvat turistitkin seuraavat rauhassa tilanteen kehittymistä.

- Viikonlopun aikana valtaosa soittajista halusi lisätietoja ja hyvin maltillinen määrä halusi vaihtaa kohdetta. Kohteen vaihtajat olivat koulujen syyslomien ajaksi matkan varanneita ja heillä oli jo vaihtoehto mietittynä, Finnmatkojen toimitusjohtaja Riitta Vermos selvittää.

Matkanjärjestäjät arvioivat syksyn ja talven Egyptinmatkojen kohtaloa elo-syyskuun aikana. Asiakkaat voivat kuitenkin varata matkoja normaaliin tapaan. Esimerkiksi Tjäreborgille ei iltapäivään mennessä tullut yhtään peruutusta, mutta Hurghadaan tehtiin uusia varauksia.

- Olen ollut tänään yhteydessä kollegoihin ja kaikki ovat sitä mieltä, että jonkin asteisia supistuksia varmaan suunniteltuun liikenteeseen tulee. Matkoja kuitenkin tehdään, jos tämä isku jää ainokaiseksi, uskoo Deturin markkinointijohtaja Kaj Horsma.

Toipuminen saattaa tapahtua nopeastikin

Aurinkomatkojen oli alunperin tarkoitus lentää Hurghadaan kahdesti viikossa ja Sharm el-Sheikhiin kerran viikossa. Finnmatkoilla tarjolla on yksi lento viikossa Sharm el-Sheikhiin ja Deturilla viikoittaiset lennot molempiin kohteisiin. Tjäreborg lentää Egyptiin kerran viikossa kohteinaan Hurghada ja El Gouna.

Talven Egyptinlomista Aurinkomatkat ja Tjäreborg ovat ehtineet myydä noin 40 prosenttia. Finnmatkat on myynyt lokakuun matkoista noin 70 prosenttia ja marras-joulukuun matkoista noin puolet. Deturin talven matkamyynti on vasta alkamassa.

Aurinkomatkoilla Egyptiin tehtävät matkat ovat vain noin kahdeksan prosenttia talven tuotannosta. Deturin kannalta tilanne on kinkkisempi, koska kohteiden määrä on huomattavasti pienempi. Markkinointijohtaja Horsma on kuitenkin vielä rauhallinen.

- Esimerkiksi Turkin matkojen myynti on palautunut jo lähes ennalleen. Katsotaan nyt, miten tässä käy. Kyllähän tämä romahduttaa Egyptin matkailua jossain määrin, mutta aika nopeasti näistä tilanteesta yleensä toivutaan.

Viattomat sijaiskärsijät harmittavat

Sharm el-Sheikhissä pahoin kärsinyt Ghazala Garden -hotelli kuului Aurinkomatkojen tarjontaan. Aurinkomatkojen ohella Deturin valikoimiin kuuluva Mövempic Resort kärsi myös vahinkoja. Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Jukka Salama kuitenkin vakuuttaa, että korvaavia hotelleja löytyy varmasti.

Deturin Horsma kiteyttää monen tuntemukset sanoessaan, että Egyptin terrori-iskut harmittavat "ihan pirusti".

- Tämä on valitettava kolaus Egyptin matkailulle ja heidän elinkeinolleen. Aivan syyttömät ihmiset joutuvat kärsimään, harmittelee Aurinkomatkojen Salama.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 25.07.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.