Mainos

Ei lunta eikä telinettä? Älä siltikään lähetä rakettia näin

Etelä-Suomessa vähäluminen talvi tuo haasteita uudenvuoden rakettien ampumiseen. Normaalisti putki kun isketään lumihankeen jolloin tukeva ja suhteellisen turvallinen teline on valmis.

Viinipulloa ei voi tänäkään lumettomana vuonna käyttää telineenä, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin yli-insinööri Timo Kukkola.

– Missään tapauksessa tyhjästä pullosta ei rakettia saa päästää taivaalle. Pulloissa on kaatumisvaara ja pahimmillaan voi olla niin, että se raketin tulipyrstö rikkoo lasin. Raketit vaativat kunnon telineen, Kukkola painottaa.

Telineitä myyvät suurin osa raketteja myyvistä yrityksistä. Ne ovatkin menneet hyvin kaupaksi lumettomassa Etelä-Suomessa.

– Rakettitelineitä on jonkin verran myynnissä ja niitä on mennyt aika paljon. Varmasti tulevat loppumaan. Hyvin monella on jonkinlaisia laukaisutelineitä itsellään. Nyt on kaksi poikkeuksellista vuotta ollut etelässä, että on ollut lunta. Mutta hyvin yleistä on, että lunta ei ole, kertoo Suomen Rakettitukku Oy:n toimitusjohtaja Timo Taskila.

Telineen väsää myös itse

Jos rakettitelineen ostaminen jää loppumetreille ja niitä ei enää ole, voi telineen rakentaa helposti myös itse.

– Telineen kuuluu olla tukeva. Eli se ei saa kaatua ja raketin täytyy lähteä siitä tasaisesti. Telinettä voi lisäksi tukea kivillä ja hiekalla. Sen voi väsätä täysin itse, ja mikäs parempi lauantaipäivän ohjelma isälle ja lapsille kuin tehdä oma teline esimerkiksi ihan puusta, Kukkola sanoo.

Kukkolan mukaan tukevuus on telineessä tärkeintä.

– Hyvä rakettiteline on riittävän kookas. Eli se ei kaadu tuulesta tai raketin painosta. Telineissä pätee varmaan tämmöinen sääntö, että mitä kalliimpi kaupasta ostettu tuote on sitä tukevampi se on. Myös raudan määrä vaikuttaa, eli mitä enemmän rautaa sen tukevampi teline on.

Suojalasit päähän myös katsojille

Turvallisuudesta ei haluta tinkiä raketteja myyvässä yrityksessäkään.

– Turvallisuusasioita kannattaa aina korostaa. Lasien käyttöpakko on ollut viimeiset kaksi vuotta, ehdottomasti kaikille ampujille ja katsojille päähän. Käyttöohjeet on luettava, suojaetäisyydet pidettävä riittävän pitkinä, ja ehdottomasti selvin päin ammuttava, luettelee Taskila.

Myös Tukesissa suositellaan aina, että suojalaseja käyttäisivät kaikki rakettien katsojat.

– Suojalasien hinta on painettu tosi edulliseksi. Olemme pyrkineet siihen, että mahdollisimman moni ostaisi, jotta silmävahingoilta vältyttäisiin, Taskila kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.