Mainos

"Eihän tätä voinut olla tekemättä" - Nämä julkisuuden henkilöt ovat auttamassa turvapaikanhakijoita

Viime viikolla runsaasti kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä on saanut monet tarjoamaan omaa apuaan. Muun muassa seuraavat julkisuuden henkilöt ovat kertoneet avuntarjouksista.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa tarjoavansa oman Kempeleessä sijaitsevan kotinsa turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Sipilän mukaan perhe ei tarvitse Kempeleen taloaan juuri nyt ja voi siksi antaa talon turvapaikanhakijoiden käyttöön. 

Sipilä toivoi esimerkkinsä kannustavan suomalaisia vastaanlaiseen ja että turvapaikanhakijoiden auttamisesta tulisi Suomessa pienimuotoinen kansanliike.

Sipilän päätös ja kannanotto nousi myös maailmalla laajasti julkisuuteen.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ilmoitti Facebook-sivullaan lahjoittavansa pakolaisten auttamiseen kuukauden nettopalkkansa

Liikanen lahjoittaa 10 000 euroa Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksen kautta. Lisäksi hän kertoo kannustavansa ystäviään tukemaan pakolaisongelman ratkaisemista parhaaksi katsomallaan tavalla.  

– Kun ihmiset pakenevat henkensä edestä, meidän pitää auttaa heitä myös pakolaisina kotimaassamme, Liikanen kirjoittaa.

Karigasniemeläinen kauppias Seppo Härkönen tarjosi puolestaan koko mökkikyläänsä pakolaisten asunnoksi.

Härkönen kertoi Norjan NRK:lle heltyneensä nähdessään televisiossa kuvan Turkin rannikolle hukkuneesta syyrialaisesta pikkupojasta, Aylan Kurdista.

– Istuin ja katsoin televisiokuvia. Mietin, että hyvä jumala, missä meidän sydämemme ovat? Meidän täytyy auttaa ihmisiä hädässä, Härkönen kommentoi.

Myös entinen it-miljonääri Jaakko Rytsölä päätti antaa saunamökkinsä turvapaikanhakijoiden väliaikaiseen majoituskäyttöön. 

Innoituksen miljoonaomaisuuden kartuttanut ja myöhemmin konkurssin tehnyt Rytsölä kertoi saaneensa pääministeriltä ja yhden huoneen asunnostaan antaneen tamperelaisperheen esimerkeistä. 

– Jos joku antaa kerrostalokolmiostaan yhden huoneen, niin ajattelin, että kyllä meidän saunamökkikin joutaa. Eihän tätä voinut olla tekemättä, ihmisillä on oikeasti hätä, ja perheet asuvat huonoissa oloissa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.