Mainos

EK:n kysely perjantain mielenosoituksesta: Ansiotyössä olevista noin joka kymmenes osallistuu

Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on kyselyllä selvittänyt kansalaisten halukkuutta osallistua perjantaina järjestettäviin mielenilmauksiin tai lakkoihin.

Elinkeinoelämän Keskusliiton Taloustutkimuksella tettämän kyselyn mukaan kaikista vastaajista 81 posenttia ei aio osallistua hallituksen vastaisiin mielenilmauksiin tai lakkoihin. 10 prosenttia vastaajista ei osaa vielä sanoa.  Lakkoon tai mielenosoitukseen on perjantaina kyselyyn vastanneista osallistumassa 9 prosenttia.

Tarkempi tarkastelu paljastaa, että ansiotyössä olevista hieman enemmän kuin joka kymmenes (12%) aikoo osallistua perjantaina hallituksen vastaisiin mielenilmauksiin tai lakkoihin. 

Työttömistä valtaosa, eli 90% aikoo jättäytyä pois perjantain mielenosoituksesta.

Tutkimukseen vastasi 1047 henkilöä. Kohderyhmänä oli 15-79-vuotias väestö ahvenanmaalaisia lukuunottamatta. Kyselyn virhemarginaali suuntaansa on noin 3 prosenttiyksikköä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.