Mainos

EK: Teknologiateollisuus teki merkittävän avauksen

Teknologiateollisuus ja Metalliliitto saivat myöhään illalla aikaan neuvottelutuloksen työehtosopimukseksi. Elinkeinoelämän työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen pitää MTV:n Huomenta Suomessa Teknologiateollisuuden neuvottelutuloksen syntymistä merkittävänä. Työehtosopimuksesta on neuvoteltu viime keväästä lähtien.

- Työmarkkinakierros on alkamassa ja paljon neuvotteluja edessä. Olemme odottaneet Teknologiateollisuudelta avausta ja nyt se on saatu. Toivottavasti tämä on suunnannäyttäjä muillekin työmarkkinasopimuksille, jotta kustannustaso pystytään pitämään hallinnassa.

Teknologiateollisuuden sopimuksessa syksyn palkankorotukset ovat 0,5 prosenttia. Inkeroisen mielestä nyt tarvitaan muidenkin vastuuta työllisyydestä, kilpailukyvystä ja suomalaisen yritystoiminnan ja työpaikkojen tulevaisuudesta.

- Kustannustason hallinnalla saadaan elinvoimaa ja tulevaisuuden uskoa suomalaiselle työlle.

Monilla aloilla on jo sanottu, että nollaratkaisut tai pienet korotukset eivät riitä. Tällaisia puheita Inkeroinen ei pidä realistisina.

- Ei voida ajatella, että tilanteessa, jossa vienti on romahtanut ja valtion- ja kuntatalous kriisissä, että siinä tilanteessa olisi palkankorotusten ulosmittaamisen aika. Uskon, että vastuulliset työmarkkinajärjestöt tulevat kantamaan vastuuta työpaikoista ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä. Se on täysin välttämätöntä.

Inkeroinen näkee myös kotimaisen kysynnän ja ostovoiman turvaamisen tärkeänä.

- Sitäkään ei turvata palkankorotuksilla, vaan työllisyyden vahvistamisella. Nyt on jo nähtävissä tämän vuoden osalta, että monille aloille on tullut korkeat palkankorotukset, mutta työllisyyden heikkeneminen vie ostovoiman kasvun lähes nollaan. Palkankorotukset eivät sitä ostovoimaa turvaa, vaan nimenomaan työllisyyden vahvistaminen, painottaa EK:n Inkeroinen.

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen edustajien on määrä tavata aamulla.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.