Mainos

EK: Tupo ei kaadu kiistaan

Elinkeinoelämän keskusliitto EK rauhoittelee ay-liikkeessä kasvaneita vaatimuksia rajoittaa yritysten investointeja ulkomaille.

EK:n apulaisjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen torjuu syytökset epäreilusta pelistä tupoon sitoutuneita palkansaajia kohtaan, sillä kansainvälistyminen tuo töitä myös Suomeen.

Vuosia jatkunut keskustelu keskitettyjen tulosopimusten ja maltillisten palkkaratkaisujen hylkäämisestä nousi kuluneella viikolla kiistelyn aiheeksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvityksen myötä. Sen mukaan yritykset vievät kasvavilla voitoillaan työpaikkoja ulkomaille.

PT:n erikoistutkija Pekka Sauramo arvioi, että kehitys voi hankaloittaa työmarkkinaneuvotteluja, koska se lisää epäluottamusta keskitettyjen tulosopimusten hyötyihin.

Etenkin paineet vientialojen vaatimukset tupotasoa korkeampiin palkankorotuksiin kasvavat, jos yritykset eivät säästöillään perustakaan uusia työpaikkoja.

Alakohtaisen hallitsemattoman palkkakilpailun estäminen on ollut keskusjärjestöjen keskeinen tavoite. Silti mm. SAK:n johtaja Pertti Parmanne katsoi, että yritysten hyvää kannattavuutta ei ole täysimääräisesti käytetty suomalaisten työllistämiseen. Hän arvosteli sitä, että Suomeen sijoittamisessa ollaan varovaisia, kun taas ulkomailla ollaan valmiita ottamaan suuria riskejä.

Palkkamaltista luopuminen heikentäisi kaikkien asemaa

EK:n arvion mukaan tämä kiista ei riitä perusteeksi tupon kaatumiseen.

Inkeroisen mielestä on selvää, että globalisaation hyödyntäminen ulkomaille sijoittamalla koituu koko kansantalouden hyväksi. Yritysten investoinnit ulkomaille eivät merkitse sitä, että se olisi pois Suomen työllisyydestä.

- TT:n vuonna 2003 tekemän selvityksen mukaan ne yritykset jotka olivat investoineet ulkomaille, olivat eniten lisänneet työllisyyttä myös Suomessa.

Työnantajapuolella jokaisen tupon on ennustettu olleen viimeinen, mutta lopulta uuteen on lähdetty mukaan.

Inkeroinen muistuttaa, että EU:n yhteinen valuutta jättää vastuun kilpailukyvystä työmarkkinaosapuolten yhteistyölle. Asia on hänen mukaansa ymmärretty hyvin ay-liikkeessä liittotasollakin.

- Palkkamaltin hylkääminen olisi kova kolaus sekä yrityksille että suomalaiselle työlle. Se heikentäisi työllisyyttä. Nyt palkansaajat hyötyvät paranevasta ostovoiman kehityksestä.

Inkeroinen korostaa, että keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna Suomen työvoimakustannusten kasvu on koko Emu-kauden ajan ollut keskimäärin prosenttiyksikön korkeampi.

- Kansainvälistyminen on haaste suomalaiselle neuvottelu- ja sopimusjärjestelmälle, mutta se merkitsee sitä, että meidän täytyy vielä enemmän tehdä yhteistyötä eikä lähteä vastakkainasettelun ja ristiriitojen tielle.

Vaikka teollisuusyritysten varoista noin 40 prosenttia käytettiin 1995-2003 sijoituksiin ulkomailla, Inkeroinen muistuttaa, että suomalaiset yritykset investoivat silti enemmän Suomeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.