Mainos

Ekopisteitä valvotaan kameroin

Ekopisteiden väärinkäyttäjät halutaan saada nyt toden teolla kuriin. Siksi pisteillä kokeillaan reaaliaikaista langatonta kameravalvontaa. Jätteiden tuojille saattaakin tulla aikamoinen lasku ekopisteiden väärinkäytöstä.

Ekopisteissä on alettu kokeilla reaaliaikaista kameravalvontaa. Kokeilussa on mukana kymmenen jäteyhtiötä ympäri Suomea noin viidenkymmenen kameran välityksellä. Tarkoituksena on saada kaikki väärinkäyttäjät kuriin.

Uuden nopean ja tarkan tietotekniikan avulla pystytään selvittämään, kuka tuo ekopisteelle sellaisia jätteitä, jotka eivät sinne kuulu. Jätteiden tuojille saattaakin tulla aikamoinen lasku ekopisteiden väärinkäytöstä.

- Jos näemme, että henkilö on toimittanut ekopisteelle sekajätettä tai muuta sinne sopimatonta jätettä, otamme auton rekisterinumeron perusteella henkilöön yhteyttä, ja lähetämme sitten perään laskun, kertoo johtaja Markku Illikainen Oulun Jätehuollosta.

Uuden teknologian myötä kuvanlaatu on tunnistettavan hyvää. Ekopisteisiin väärä jätettä tuovan lasku ei jää pieneksi.

- Putsaaminen maksaa noin toistasataa euroa per asiakas, selvittää Illikainen

Mikäli maksun jättää maksamatta, siirtyy asia poliisitutkintaan.

Oulun jätehuolto on jo lähettänyt laskuja laiminlyönneistä, ja kameravalvontaa aiotaankin lisätä siellä, missä ongelmia esiintyy eniten.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.