Mainos

Eläinrääkkäyksessä häntänsä menettänyt Mauno-kissa kuoli – "Lapsille erityisen kova paikka"

Julman eläinrääkkäyksen kohteeksi joutunut Mauno-kissa jouduttiin lopettamaan. 

Maunon omistaja, Sanna Lehtonen huomasi viikko sitten maanantaina kissastaan ettei sillä ollut kaikki kunnossa. Hetkeä aiemmin Mauno oli palannut kotiinsa parin tunnin aamulenkiltään ja makoili terassilla.

– Kissa vain mökötti paikallaan eikä liikkunut. Ihmettelin, että mitäs nyt. Hännän tyvi oli ihan turvoksissa, ja kissa sähisi, kun sitä sattui niin paljon, Lehtonen sanoo.

Kissa vietiin eläinlääkärille, joka totesi, että kissan hännän tyvestä oli irronnut kaksi nikamaa. Häntä jouduttiin amputoimaan.

Eläinlääkärin mukaan vammat eivät voineet syntyä esimerkiksi tappelussa, vaan ihminen on aiheuttanut ne.

Ei pystynyt virtsaamaan viikkoon

Lehtonen haki Maunon kotiin eläinlääkärin luota lauantaina. Ilo kissan kotiinpaluusta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

– Kissa oli nyppinyt muutamia tikkejä irti hännän juuresta, joten vein sen sunnuntaina uudestaan eläinlääkärille. Eläinlääkäri sanoi, että kissa on parempi nukuttaa, koska tapahtumasta oli mennyt jo niin kauan aikaa, eikä se ollut tullut kuntoon, Lehtonen kertoo MTV Uutisille.

Kissan hermoradat olivat vaurioituneet selästä pahasti, joten se ei ollut pystynyt virtsaamaan tai ulostamaan viikkoon.

– Kyllähän eläinlääkäri sen tietää, jos kissa ei tällaisen jälkeen ala muutaman päivän sisään virtsaamaan tai ulostamaan, niin se on sitten menetetty tapaus. Meille sanottiin jo häntää amputoitaessa, että kissan selviämisennuste on huono.

Lehtosen mukaan Maunon mahdollisuudet olisivat olleet paljon paremmat, jos kissalle olisi jäänyt edes pieni hännäntöpö.

Lehtonen sanoo, että kissan menettäminen on ollut erityisesti perheen lapsille kova paikka.

– Onhan tämä kauheaa, miten joku voi tehdä eläimelle tällaista. Eikö omatunto yhtään sano mitään. Lapset ovat katselleet Maunon kuvia ja muistelleet sitä.

Vihjepalkkio 750 euroa

Vähäraumalla Porin länsiosassa viime maanantaina sattuneesta eläinrääkkäyksestä on tehty rikosilmoitus, ja Lehtonen on luvannut tekijän löytymiseen johtavasta vinkistä 750 euron palkkion. Tapaus sattui 10–14 välisenä aikana. Poliisilla ei ole toistaiseksi epäiltyjä.

– Minulla on epäilys, ettei tapausta ole kukaan edes nähnyt.

Perheessä on myös toinen kissa, Miuku.

– Ne olivat kuin paita ja peppu. Olivat aina yhdessä, nukkuivat yhdessä. Nyt Miuku on ihmeissään, että missä toinen on.

Lehtonen kertoo, että Miuku on Maunoa arempi kissa, eikä se edes lähde pihapiiriä kauemmaksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.