Mainos

Eläinsuojelujärjestö vaatii supikoiratarhauksen lakkauttamista

Eläinsuojelujärjestö Animalia vaatii, että supikoirien tarhaus lakkautetaan Suomessa. Järjestön mukaan Suomessa tarhattiin ja tapettiin viime vuonna noin 130 000 supikoiraa ja määrä on kasvussa. Animalian mukaan supikoira ei pysty toteuttamaan perustavanlaatuisia tarpeitaan tarhattuna.

- Vuonna 2001 julkaistussa EU-raportissa todetaan selvästi, että supikoiria ei tulisi tarhata, koska niiden käyttäytymisestä ja hyvinvoinnin edellytyksistä tiedetään vähän, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Myös Animalian tiedottaja Eeva Suhonen näkee Suomen olevan takapajuinen supikoirien tarhaamisen suhteen.

- Suomi on maailmassa Puolan ja Kiinan ohella ainoa maa missä enää tarhataan supikoiria ja Animalian mielestä tämä osoittaa, että Suomi kulkee turkistarhaamisrajoittamisasioisaa jälkijunassa verrattuna muihin EU-maihin, jotka ovat viime vuosina rajoittaneet ja lakkauttaneet turkistarhausta, sanoo Suhonen.

Animalia viittaa myös vuonna 2001 julkaistuun EU-raporttiin, jossa todetaan, että supikoiria ei tulisi tarhata, koska niiden käyttäytymisestä ja hyvinvoinnin edellytyksistä tiedetään vähän.

Turkistuottajissa asiasta ollaan eri mieltä.

- Varmasti tutkimusta voisi olla enemmän. Milläänlailla ei ole kuitenkaan todettu sitä, etteikö tuottaminen olisi tarhoissa täysin asiallista, sanoo viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä.

Nyt alkavalla Supi Suomalainen -kampanjalla järjestö pyrkii kiinnittämään huomiota supikoirien kohteluun. Supikoira on maahamme idästä vaeltanut koiraeläin, joka nukkuu Suomen leveyksillä myös talviunta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.