Mainos

Eläinten salakauppa kasvaa yhä

Myös yhteiskuljetukset, joissa salakuljetetaan huumeita eläinten sisällä, ovat yleistyneet.

Uhanalaisten eläinten ja kasvien kauppaan tulee jatkuvasti mukaan uusia lajeja ja maita, kertoo Turun Sanomat. Haluttuja lajeja ovat esimerkiksi tiikeri ja valkohai. Yhteiskuljetukset, joissa salakuljetetaan huumeita eläinten sisällä, ovat myös lisääntyneet.

Suomessa takavarikkoja tehdään melko vähän, mutta eläinkaupoissa on myynnissä laittomasti maahantuotuja papukaijoja, liskoja ja kilpikonnia. Suomen Ympäristökeskuksen ylitarkastaja Harry Helmisaari muistuttaa, että ostajan tulisi vaatia eläinkaupan myyjältä kirjallinen todistus eläimen taustasta.

(MTV3-TS)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.