Mainos

Eläkeiän nostosta välikysymys

Oppositio on jättänyt välikysymyksen eläkeikärajan nostosta.

Oppositiopuolueiden yhteisessä välikysymystekstissä sanotaan, että hallitus on toimillaan vahingoittanut suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiriä. Tekstissä korostetaan, että luottamuksen ilmapiiriä tarvittaisiin työmarkkinajärjestöjen kanssa käytävään neuvotteluun välttämättömän työmarkkinaratkaisun aikaansaamiseksi.

Opposition mielestä päätös eläkeiän nostamisesta ei myöskään helpota pahenevaa talouskurimusta: laman varjolla pyritään palkansaajan ja työeläkeläisen aseman heikentämiseen.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Hallituksen odotetaan vastaavan välikysymykseen ensi keskiviikkona. Samana päivänä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) jatkaa neuvottelujaan eläkepäätöstä vastaan kapinoivien palkansaajajohtajien kanssa.

Hallitus haluaa nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan 63 vuodesta 65 vuoteen.

Katainen uskoo sopuun

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) rauhoittelee eläkekiistaa.

- Kiista on kärjistynyt kohtuuttomasti ottaen huomioon, että meillä kaikilla on sama päämäärä eli työurien pidentäminen, Katainen totesi eduskunnassa MTV:n uutisille.

- Nyt tarvitaan malttia ja jäitä hattuun. Arvovaltakysymykset on heitettävä romukoppaan.

Katainen uskoo yhä sopuun.

- Pitäähän meidän löytää sopu. Ei tästä mitään tule, jos viisi miljoonaa suomalaista riitelee keskenään koreografisista kysymyksistä. Ymmärrän hyvin, että tässä on paljon tunteita pelissä, mutta jospa nyt pyrittäisiin suomalaiseen pragmaattiseen ratkaisuun.

Opposition vaatimukset eläkepäätöksen perumisesta Katainen jättää omaan arvoonsa.

- En ole kuullut oppositiolta yhtään ideaa rakenneuudistuksesta, Katainen kuittasi.

(MTV3-STT)

Katso valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelu. Toimittajana Vesa Kallionpää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.