Mainos

Eläkeläiset viettävät kulutusjuhlia – jopa 80-vuotiaat ylivelkaantuvat

Takuu-Säätiön takausjohtajan, lakimies Minna Backmanin mukaan yli 60-vuotiaista hakijoista 43 prosenttia on saanut Takuu-Säätiön takauksen marraskuun loppuun mennessä.

– Kaikista hakijoista yli 60 vuotiaita on ollut  22 prosenttia. He saavat keskimäärin muita ikäryhmiä useammin myönteisen päätöksen, sanoo Backman.

Tilastot kertovat eläkeläisten velkaongelmien kasvusta, joka alkoi taantuman alussa vuonna 2009. Siitä saakka yli 60-vuotiaiden takausta hakevien määrä on kasvanut vuosi vuodelta takauksen saajissa eikä merkkiä tasaantumisesta ole. Osa heistä on vielä työelämässä.

Backmanin mukaan hakijoissa on naisia ja miehiä suunnilleen yhtä paljon, mutta miehille myönnetään takauksia suhteessa hieman vähemmän.

Miesten velkaongelmien taustalla on enemmän "kevytmielistä velkaantumista" ja pelaamisongelmia. Naisilla puolestaan toisen puolesta velkaantumista eli he auttavat rahallisesti aikuisia lapsiaan.

– Pankit rahoittavat eläkeläisten kulutusjuhlia myöntämällä tuhansien euron kulutusluottoja, joita käytetään myös mukavaan elämään. Välttämättä ei edes vaadita takuita.

Eläkeläiset kuluttavat kuten muutkin

Backmanin mukaan eläkeläisillä on samat kulutustottumukset kuin kaikilla muillakin.

– Nyt ajatellaan, että minulla on oikeus siihen, mitä muillakin on riippumatta tuloista.

– Jos pankinjohtajalla on varaa lomailla kaukomailla, niin eläkeläinen tai joku muu pienipalkkainen voi ajatella, että minullakin pitää olla oikeus luksuslomiin. Oikeasti heillä ei välttämättä ole siihen rahaa kuitenkaan.

Backman toteaa, että kaikki ikääntyneet eivät ole säästäväisiä kuten 101-vuotias Linnanjuhlissa vieraana ollut ikoniksi noussut Hannes. Nyt puhaltavat uudet tuulet.

Backman kertoo esimerkin takausta hakeneesta 80-vuotiaasta pariskunnasta.

– Heillä oli noin 25 000 euroa vakuudetonta velkaa, yhteensä 24 eri velkaa. Lainoja oli otettu eri pankeista ja muilta tahoilta. Pariskunta kertoi käyttäneensä rahat kodin sisustamiseen ja elämiseen. Tuhlaus on tänä päivänä helppoa.

Olemme tyhmempiä kuin 90-luvun lamassa

Backmanin mukaan 90-luvun laman aikaan ihmiset velkaantuivat kun joutuivat myymään asuntonsa ja siitä jäi jäännöslainaa.

– Lama oli hyytävä. Ihmiset joutuivat lähtemään kodeistaan, mutta velkaa jäi vielä vuosiksi. Takaajat joutuivat maksumiehiksi ilman omaa syytään.

Backmanin mukaan me olemme vielä tyhmempiä kuin viime lamassa.

-Me haluamme kaiken - nyt ja heti riippumatta siitä, onko siihen varaa?

- Ihmisten käsitys omasta maksukyvystä on hämärtynyt, sillä netistä voi tilata laskulla loputtomasti.

Asunnon arvo ei enää kata lainaa

Backman toteaa, että takauksen hakijoissa on myös niitä, joiden asunnon arvo ei kata velan määrää.

– Ihmisellä saattaa olla lainaa jäljellä esimerkiksi 74 000 euroa asunnostaan, mutta kiinteistön arvo on enää 63 000 euroa. Se on käsittämätöntä. Miten pankit ovat voineet myöntää tällaisia lainoja?

Backman peräänkuuluttaa  asennemuutosta, joka vaikuttaisi kulutustottumuksiin.

– Kukaan muu kuin sinä itse,  ei voi edes enää tarkistaa, mikä on oma tilanteesi - ovatko tulosi ja velkasi tasapainossa?

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.