Mainos

Eläkevakuutuksen muutokset läpi eduskunnassa

Lainmuutos merkitsee muun muassa sitä, että uusissa vakuutussopimuksissa alin eläkeikä on 62 vuotta.

Eduskunta hyväksyi vapaaehtoisia eläkkeitä koskevat lainmuutokset tiistaina. Kokoomuksen hylkäysehdotus kaatui äänestyksessä luvuin 132-44. Lainmuutos merkitsee muun muassa sitä, että uusissa vakuutussopimuksissa alin eläkeikä on 62 vuotta. Eduskunta muutti hallituksen esitystä niin, että vanhoissa eläkesopimuksissa eläkeikää koskeva siirtymäaika on viisi vuotta alun perin ehdotetun yhden vuoden sijasta.

Uusi laki muuttaa myös vakuutusmaksujen vähentämistä verotuksessa. Tänä ja ensi vuonna enintään 8 500 euron vuosimaksut voi vähentää ansiotulosta. Vuodesta 2006 alkaen vähennys tehdään pääomatulosta tai alijäämähyvityksenä ansiotuloverosta kuten asuntolainoissa tällä hetkellä. Samalla vähennyskelpoisen maksun ylärajaksi tulee 5 000 euroa.

Lainmuutosta loppuun asti vastustanut kokoomus arvosteli erityisesti sitä, että muutoksella puututaan nyt tulevien eläkesopimusten lisäksi vanhoihin sopimuksiin, mikä ei ennen ole ollut tapana. Arvostelijoiden mielestä muutos myös kiristää eläkesäästäjien verotusta ja aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia vakuutusyhtiöille, mikä aikanaan näkyy vakuutusten hinnoissa. Kokoomuksen lisäksi lain hylkäämisen puolesta äänestivät kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.