Mainos

Eläkkeiden ja lapsilisien leikkaukset raivostuttavat kansaa: Kirosanat lentävät

Eduskunta hyväksyi eilen leikkauksia, jotka kohdistuvat esimerkiksi eläkkeisiin ja lapsilisiin.

Hallitus kaatoi kaikki opposition hylkäysehdotukset. MTV:n lukijoita leikkaukset kuohuttavat melko lailla.

MTV Uutiset liitti eilisen uutisen yhteyteen nettiäänestyksen, jossa kysyttiin lukijoiden kantaa eläkkeisiin ja lapsilisiin kohdistuvista leikkauksista.

Äänestykseen oli torstaina iltakuuteen mennessä vastattu yli 33 600 kertaa. Äänestäneistä vain 9 % hyväksyisi leikkaukset. 91 % oli asiaa vastaan.

Uutista on myös kommentoitu hurjan paljon sekä itse jutun yhteydessä, että MTV Uutisten Facebooksivuilla. Harvoin kommenteissa esiintyy niin paljon erilaisia kirosanoja kuin tämän aiheen tiimoilta. Oheen olemme koonneet hieman maltillisempaa päätä edustavia kommentteja:

– Härskiä toimintaa hallituspuolueilta ja täystakinkääntö äänestäjille, kuvailee eräs kommentoija tuntojaan.

Monissa kommentissa pohditaan, että leikkaukset tulevat ennen pitkää näkymään ihmisten pahoinvointina:

– Eipä kannata enää ihmetellä syrjäytymistä, yksinäisyyttä, itsemurhia, asunnottomuutta ja yleistä pahoinvointia tässä maassa. Tehkää vaan näitä päättömiä päätöksiänne. Vanha sanontakin kuuluu, että "sitä niittää mitä kylvää". Tämä olisi hallituksenkin hyvä muistaa, huomauttaa eräs lukija.

– Tämä on nyt hölmöläisten hommaa. Se missä nyt "säästetään" tulee näkymään toimeentulotuen kasvuna. Sitten toiseksi, tässä maassa olisi ollut ihmisryhmiä joilta olisi voitu ottaakin ilman, että se oleellisesti vaikuttaa heidän elämäänsä. Tässä käy vielä niin, että menot kasvavat ja psyykkisten sairauksien hoitokulut lisääntyvät, todetaan toisessa kommentissa.

Kommenteissa esitetään myös huolta lasten tulevaisuudesta leikkauksien keskellä:

– Ennen pitkää alkaa näkymään lasten pahoinvointi. Sääliksi käy omien lasten tulevaisuus.

Kommenteissa kritisoidaan myös leikkausten kohdistumista:

– Miksi juuri lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä leikataan? He ovat kaikkein vaikeimmassa tilanteessa! Ihan totta, Miksi eduskuntalaiselta ei leikata, kyseenalaistaa eräs lukija. 

– Puoluetuet,sopeuttamiseläkkeet,eduskunnan kerhot ja muut etuudet leikkauksien alle, vaatii toinen lukija.

Myös yleinen turhautuminen tilanteeseen näkyy kommenteissa:

– Siinähän nillitätte. Mikään ei muutu, vaikka äänestäisitte ketä tahansa pääkallopaikalle.

Myös ymmärtäviä mielipiteitä löytyy

Mutta ovat eduskunnan hyväksymät leikkaukset saaneet osakseen myös ymmärrystä.

– Tämä maa on täynnä ruikuttajia jotka ovat saaneet maailman parhaan koulutuksen ilmaiseksi ja elelee maailman parhailla sosiaalituilla. Parasta mitä pystytte tälle maalle antamaan on ruikutusta, ettei saa leikata siitä eikä siitä sanomatta, että mistä sitä sitten leikataan? Hävettää teidän puolesta, todetaan yhdessä puolustavassa kommentissa.

– Mitä velkainen maa voi muuta tehdä kun vähentää menojaan, tiedustelee toinen puolustaja.

Äänestys

Hyväksytkö leikkaukset eläkkeisiin ja lapsilisiin?

Kyllä

En

Hyväksytkö leikkaukset eläkkeisiin ja lapsilisiin?

Kyllä 9%

En 91%

9%
91%
ääniä 49829 kpl


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.