Mainos

Elatusaputapaukset nousussa – yhä useammalla ei varaa maksaa

Elatusapusopimusten määrä jatkaa kasvuaan.

Vuonna 2012 Suomessa vahvistettiin yhteensä 46 457 elatusapusopimusta, mikä on noin viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Peräti lähes kolmannekseen sopimuksista ei vahvisteta elatusavun suuruutta. Määrää ei voida vahvistaa, koska elatusvelvollisten maksukyky on yhä useimmin puutteellinen.

Euromäärältään vahvistamattomien sopimusten määrä on ollut tuntuvassa kasvusssa. Vielä vuonna 2007 niin sanottuja nollasopimuksia tehtiin noin 4500 kappaletta, kun viime vuonna tällaisia sopimuksia oli jo yli 11 700.

– Yleensä se on elatusvelvollisen maksukyvyn puute eli hänen tulonsa ei riitä siihen, että elatusapua maksettaisiin hänen tuloista. Mikäli tämmöinen nollasopimus tehdään, niin silloin on katsottu, että elatusvelvollinen ei pysty maksamaan, suunnittelija Anne Forss Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.

Maakunnallisia eroja

Koko maassa voimaan jääneet elatusapusopimukset koskivat 3,8 prosenttia alle 18-vuotiaista. Maakunnalliset erot sopimusten määrissä ovat kuitenkin varsin suuria.

Eniten sosiaalitoimen vahvistamia sopimuksia suhteessa alle 18-vuotiaiden määrään oli Kymenlaaksossa, jossa sopimus koski yhteensä 6,5 prosenttia alle 18-vuotiasta. Yli kuuden prosentin osuus oli vuonna 2012 myös Etelä-Savossa ja Lapissa.

Vähiten elatussopimuksia tehtiin Ahvenmaalla (2%), Pohjanmaalla (2,5%) ja Keski-Pohjanmaalla (3,1%).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.