Mainos

Elatusmaksuista kunnille suuret saatavat

Elatusvelvollisten rästimaksuja vanhenee vuosittain miljoonia euroja. Nykyisen lain mukaan vanhentuneita maksuja ovat yli viisi vuotta vanhat rästit.

Laiminlyödyistä elatusmaksuista kertyy kunnille suuret saatavat.

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan esimerkiksi Helsingissä vanhentui vuodenvaihteessa elastusmaksusaatavia noin 2,5 miljoonaa euroa. Jyväskylässä vastaava summa oli yli 264 000 euroa ja Tampereella yli 875 000 euroa.

Kuntien elatusapuneuvojat arvioivat vuosittain vanhenevan summan vakiintuvan nykytasolle.

Vuoden 2005 alussa voimaan tulleen lain mukaan viisi vuotta vanhemmat elatusrästit katsotaan vanhentuneiksi.

Kunnat maksavat lakisääteistä elatustukea, mikäli vanhempi laiminlyö elatuksen. Elatustukea saa myös lapsi, jolle ei ole voitu vahvistaa isää.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.