Mainos

Elinkeinoministeri Rehn siteerasi Eppu Normaalia ydinjätekeskustelussa

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) toivoo, että myös Fennovoiman ydinjätteet voitaisiin sijoittaa Posiva-yhtiön luolastoon Olkiluodossa.

Hallitus voi viime kädessä pakottaa yhtiöt yhteistyöhön.

– Fennovoiman tulee esittää ensi vuoden mittaan suunnitelma siitä, miten se aikoo ydinjätteet hoitaa. Käsitykseni on, että on yhteiskuntataloudellisesti mielekästä hyödyntää olemassa olevia ratkaisuja ja rakenteilla olevia luolastoja, ja katseet kääntyvät kyllä Posivan suuntaan. Toivon, että yhtiöt löytävät keskenään ratkaisun, sanoo Rehn.

Rehn antoi tänään eduskunnalle pääministerin ilmoituksen ydinjätehuollon turvallisuudesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ollessa ulkomailla.

Elinkeinoministeri siteerasi ilmoituksessaan Eppu Normaalin vanhaa suosikkikappaletta Suomi-ilmiö.

– Nyt tehtävällä ratkaisulla voidaan parhaiten edesauttaa sitä, että suomirockin legendan Eppu Normaalin EVY-henkinen rupinen riimi ”mutta millään muilla mailla, kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”, käännetäänkin riemukkaasta rienauksesta käytännön todellisuudeksi, sanoi Rehn.

Vihreät arvostelivat Olkiluodon sijoituspaikkaa alueen kallioperän ominaisuuksien perusteella.

– On kuitenkin ehkä epärelevanttia populaarimusiikkiin viitaten todeta, että olisimme riskiä vailla tämän valitun teknologian kanssa, sanoi kansanedustaja Hanna Halmeenpää (vihr.).

Hallitus päättää huomenna Posiva-yhtiön käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisluvasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.