Mainos

Elintarvikekauppiaat eivät usko liha-alan hintatalkoisiin

Elintarvikekauppiaat suhtautuvat penseästi ajatukseen liha-alan hintatalkoista.

Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kutsui tänään koolle liha-alan toimijat miettimään, voitaisiinko kriisiin ajautuneita kotimaisia lihantuottajia auttaa nostamalla lihan hintaa. Kauppiaiden mielestä alan sisäisiä sopimuksia ei voida tehdä, koska se rikkoisi kilpailulainsäädäntöä.

Kokouksen tuloksena perustetaan työryhmä, jonka tehtävänä on etsiä konkreettisia ratkaisuja alan kannattavuuden parantamiseksi Suomessa. Osapuolilla on kaksi viikkoa aikaa nimetä edustajansa.

-Tarkoituksena on säilyttää suomalaisen ruuan tuotanto. Jos yksi tuotantosektori kerran menetetään, sitä ei Suomeen enää rakenneta, Anttila varoitteli tilanteen vakavuudesta.

MTK:n puheenjohtajan Michael Hornborgin mukaan ratkaisuja haetaan muun muassa lisäämällä avoimuutta koko lihaketjussa.

Lihantuotannon kannattavuus on kuluneen vuoden aikana romahtanut. Ala kärsii rehun ja energian voimakkaasta kallistumisesta sekä kovasta kansainvälisestä kilpailusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.