Mainos

Elisalle ja Nokia Siemens Networksille moitteita työntekijöiltä

Teleoperaattorit Elisa ja TeliaSonera ovat olleet internetissä toimivan Työnantajapesulan pyykätyimpinä eli eniten palautetta saaneita työnantajia.

Elisa on osoittautunut myös "likaisimmaksi" työnantajaksi eli se on saanut eniten moitteita henkilöstöltään ja kuluttajilta. Elisan tulosta painaa etenkin kuluttajien tyytymättömyys.

Tyytymättömin henkilöstö löytyi verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksista. Yli puolet pesulassa käyneistä yrityksen työntekijöistä sanoo, ettei töihin ole kiva mennä.

Henkilöstön ja kuluttajien mielestä puhtain työnantaja on metallikonserni Outokumpu. Noin 80 prosenttia sivuilla vuoden 2010 lopussa käyneistä Outokummun työntekijöistä sanoo, että yritykseen on mukava mennä töihin.

Viime lokakuussa avatussa virtuaalisessa Työnantajapesulassa on ollut tähän mennessä 45 000 kävijää. Verkkosivustolla voi arvostella oman työnantajansa ja lukea yritysten reiluudesta työnantajina ja palkanmaksajina.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.