Mainos

Ely-keskus ei keskeytä töitä Talvivaarassa, pettynyt SLL harkitsee valitusta

Kainuun ely-keskus on hylännyt vaatimuksen töiden keskeyttämisestä Talvivaaran kaivoksella.

Suomen Luonnonsuojeluliitto (SLL) oli esittänyt töiden keskeyttämistä siihen asti, kunnes nikkelikaivoksen ympäristöongelmat saadaan kuriin.

Ely-keskuksen mukaan nykytilanne kaivoksella ei anna perusteita soveltaa hallintopakkoa. Jos Talvivaara kuitenkin rikkoo velvoitteensa vastedes vakavasti, viranomaiset voivat keskeyttää toiminnan.

Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen pitää todennäköisenä, että liitto valittaa ely-keskuksen päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen.

Vihreää ympäristöministeriä Ville Niinistöä hän ei lähde suoraan moittimaan, vaikka myös Niinistö on siunannut toiminnan välittämän jatkamisen antamalla Talvivaaralle aikaa vuoden loppuun laittaa päästöt kuriin. Puolueena vihreät saavat kuitenkin pyyhkeitä.

- Vihreät olivat viime hallituksessa siunaamassa leikkauksia, joissa aluueellisesta ympäristöhallinnosta lähti jälleen rahaa.

Yrjö-Koskinen näkee tilanteen Suomessa nyt varsin synkkänä.

- Viime kahdeksan vuotta ympäristöhallinnolta on leikattu systemaattisesti määrärahoja. Seuraukset ovat havaittavissa nyt muun muassa Talvivaarassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.