Mainos

Enemmistö 15-vuotiaista tytöistä ottanut HPV-rokotuksen – katso kuntasi tilanne

Suomalaistytöt ovat ottaneet kohdunkaulan syöpää ehkäisevän rokotteen hyvin vastaan.

Lähes 70 prosenttia 15-vuotiaista tytöistä on saanut rokotteen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokotusohjelmayksikön päällikkö Hanna Nohynek. Hänen mukaansa tätä nuoremmilla rokotuskattavuus on toistaiseksi alhaisempi.

HPV-rokotetta on annettu maksutta viime lokakuun lopusta lähtien 6.–9.-luokkalaisille tytöille.

Joka kolmannella nuorella naisella on HPV-tartunta

– Ihmisen papilloomaviruksia (HPV) tunnetaan noin 100. Valtaosa niistä aiheuttaa infektioita iholla.
– Arviolta kahdeksan kymmenestä saa virusinfektion elinaikanaan.
– Joka kolmannella hiukan yli 20-vuotiaalla naisella on tälläkin hetkellä HPV-tartunta.
– HPV tarttuu iho- ja sukupuolikontaktissa. Siltä ei voi täysin suojautua kondomillakaan, koska virus tarttuu myös ympäröivältä iholta.
– Valtaosa infektioista paranee itsestään vuoden kuluessa.
– Joskus infektio etenee ja aiheuttaa syövän esiasteita kohdunkaulaan.
– Syöpää aiheuttavien HPV-tyyppien infektiot sukuelimissä ovat oireettomia.
– Pelkkä virus ei aiheuta syöpää. Lisäksi tarvitaan muita riskitekijöitä, kuten tupakointi tai klamydia.
– Infektio voidaan todeta kohdunkaulan alueen näytteestä.
– Solumuutoksia etsitään irtosolu- eli papa-näytteiden avulla.
– Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpä. 

– Suosittelimme, että rokotukset aloitetaan kouluissa 9.-luokkalaisista, jotta heidät ehditään rokottaa ennen kuin he jättävät peruskoulun. Rokotesarjaan kuuluu kolme annosta, Nohynek sanoo.

Rokotuksen suosiossa on kuntakohtaisia eroja. THL:n tilastot osoittavat, että suurista kaupungeista rokotukset lähtivät parhaiten vauhtiin Espoossa. Vuonna 1998 syntyneistä tytöistä noin 70 prosenttia otti ensimmäisen rokotusannoksen.

Varsinkin pienissä kunnissa rokotettavia saattaa olla niin vähän, että lähes kaikki halukkaat ovat jo ehtineet saada piikin.

Rokote tehoaa parhaiten, kun se annetaan ennen sukupuolielämän aloittamista. Rokote torjuu 95 prosenttia kohdunkaulan syövän vaikeista esiasteista. Niitä aiheuttavat kaksi yleisintä papilloomavirustyyppiä. Rokotusohjelman arvioidaan estävän neljä viidestä syöpätapauksesta.

Suomessa todetaan vuosittain 150 kohdunkaulan syöpää ja siihen kuolee 50 naista. Suomen syöpärekisterin seulontatoimintojen päällikön Tytti Sarkealan mukaan alle 40-vuotiailla kohdunkaulan syövät ovat viime vuosina hieman lisääntyneet. Hän arvioi, että syynä tähän on HPV-infektioiden lisääntyminen.

Pojillekin rokotus?

HPV-rokotetta saatetaan ruveta antamaan lähivuosien aikana myös pojille. Tampereen yliopiston professorin Matti Lehtisen mukaan ensi vuoden alussa on luvassa ensimmäisiä tuloksia siitä, olisiko myös poikien rokottaminen hyödyllistä. Asiaa on tutkittu Suomessa vuodesta 2007.

– Matemaattisilla malleilla laskettuna yhteisrokottamisella saataisiin aikaan niin sanottu laumaefekti eli rokote suojaisi myös rokottamattomia nuoria, Lehtinen kertoo.

Todennäköisesti rokote suojaa myös muilta HPV:n aiheuttamilta syöviltä kuten suun ja nielun syövältä. Euroopassa vain Itävalta on ottanut pojat HPV-rokoteohjelmaan.

Papa-näytteen voi ottaa myös kotona

Kotona itse otettavat papa-näytteet ovat uusi mahdollisuus parantaa kohdunkaulan syövän seulontaan osallistumista. Seulontatoimintojen päällikkö Tytti Sarkeala Suomen syöpärekisteristä kertoo, että kotinäytteiden käyttöä testataan parhaillaan monessa kunnassa.

– Ensi- ja uusintakutsuun osallistumattomille on lähetty kotiin väline, jolla he voivat itse ottaa seulontanäytteen. Näyttää siltä, että kotinäytteet lisäävät jonkun verran seulontaan osallistumista.

Asian tutkimus on vielä kesken.

Kotinäytteet eivät ole maailmalla vielä yleisesti käytössä, mutta niitä on käytetty esimerkiksi Ruotsissa ja Britanniassa. Hollannissa kotinäytteenotto on päätetty ottaa osaksi kansallista seulontaohjelmaa.

Sarkealan mukaan osallistumista joukkotarkastuksiin voidaan parantaa, kun kutsukirjeessä on valmiiksi varattu aika, jonka voi itse joustavasti muuttaa. Tarvittaessa asiakkaalle lähetetään uusintakutsu. Osallistuvuus nousee tutkimuksen mukaan näillä keinoilla kymmenisen prosenttia.
Joukkoseulontoihin osallistuminen on laskenut 90-luvulta lähtien. Tällä hetkellä noin 70 prosenttia naisista osallistuu kohdunkaulansyövän seulontaan. 30–60-vuotiaat naiset seulotaan viiden vuoden välein papa-kokein.

Jatkossa voi olla mahdollista, että HPV-rokotteen saaneiden naisten ei tarvitse osallistua kohdunkaulan syövän seulontoihin yhtä tiheästi kuin muiden. Rokotusten ja seulontojen yhteyttä on alettu keväällä tutkia Tampereen yliopistossa.

Sarkeala kuitenkin muistuttaa, että HPV-rokotusten saaneiden on toistaiseksi tärkeää osallistua joukkoseulontoihin. Rokote ei suojaa kaikilta syöpää aiheuttavilta viruksilta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.