Mainos

Enemmistö kieltäisi leikkipyssyt päiväkodeissa

MTV3:n nettikyselyn mukaan enemmistö kieltäisi lasten pyssyleikit päiväkodeissa. Tätä mieltä on 54 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Väkivalta Kauhajoen ampumistapahtumien jälkeen on ollut jatkuva puheenaihe Suomessa. Keinoja lasten ja nuorten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tehostamiseen on etsitty eri alojen asiantuntijoita haastattelemalla.

Nyt tavallisella kansalaisella oli mahdollisuus ilmaista kantansa yhteen kiistanaliseen asiaan: pyssyleikkien sallimiseen päiväkotien leikeissä.

Pyssyleikkien pysyttävä muualla

Yksi vastannut muistuttaa, että on olemassa muitakin leikkejä. Sehän on mielikuvituksen puutetta, jos mitään muuta ei keksitä.

- Meidän lapset leikkivät ulkona kovasti tönttöstä talon ympärillä.

Erään kielteisen kannan perustelun mukaan pyssyt eivät ole lasten leluja ollenkaan. Ne tulisi poistaa tämän isovanhemman mukaan myös kaupoista.

- Pyssyistä ja ampumisesta ei tarvitse vielä päiväkodissa tietää mitään. Pyssyllä hyökätään toista ihmistä vastaan. Sellaista ei pidä opetella jo lapsena. Esimerkiksi tarkkuusammunta on eri juttu. Tarkoitus ratkaisee, kuuluu perustelu.

Leikkien avulla rauhallinen mieli

Pyssyleikkejä puoltavat muistuttavat, että kaikki mikä kielletään, kiinnostaa entistä enenmmän ja ennemmin tai myöhemmin.

- Jos pyssyleikit kielletään lapsilta, niin silloinhan ne vasta houkuttelevilta tuntuvatkin. Omat lapset saivat aikanaan räiskiä nalkkareillaan mielin määrin, mutta hyvin rauhanomaisia nuoria ja aikuisia heistä sitten kasvoi.

Aseleikkejä ei pidä kieltää, mutta niistä voi ja pitää keskustella asiallisesti lasten kanssa aivan kuten muistakin lasten leikeissä ilmenevistä asioista.

Leikki on tärkeä osa lapsen minäkuvaa ja leikin jyrkkä kieltäminen vahingoittaa myös lasta itseään. Aikuisen on kuitenkin syytä pitää aina leikkejä silmällä ja puuttua tarvittaessa niissä ilmeneviin asioihin joko heti tai myöhemmin sadun tai keskustelun kautta.

Pienten poikien pyssyleikeillä ei ole mitään tekemistä aikuisten vastaavien kanssa. Pienille pojille pyssyleikit edustavat tärkeitä lapsen kehitykseen liittyviä asioita. Älkää hyvät ihmiset sotkeko omia pelkojanne lapsen mieleen, kuuluu perustelu.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.