Mainos

Energiateollisuuden toimihenkilöille neuvottelutulos

Myös energiateollisuuden ylemmät toimihenkilöt ovat saamassa kahden ja puolen vuoden aikana yhteensä 12 prosentin korotukset.

Energiateollisuuden toimihenkilöiden uusista palkoista on saatu aikaan neuvottelutulokset.

STTK:laisten toimihenkilöiden korotusprosentit ovat kaksi ja puoli vuotta kestävän sopimuskauden aikana yhteensä 11,6. Korotukset tulevat osin euroina, mikä nostaa niiden yhteisvaikutuksen 12 prosenttiin. Tämän sopimuksen piirissä on vajaat neljä tuhatta toimihenkilöä.

Myös energiateollisuuden noin 2700 ylempää toimihenkilöä ovat saamassa kahden ja puolen vuoden aikana yhteensä 12 prosentin korotukset.

Energiateollisuuden työntekijöiden uusista palkoista päästiin sopuun jo viikko sitten. Heillä palkat nousevat vajaat kaksi ja puoli vuotta kestävän sopimuskauden aikana 11,7 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.