Mainos

Enestam: Nato-päätökseen ei tarvita kansanäänestystä

RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Jan-Erik Enestam sanoo, ettei Suomessa tarvitse järjestää kansanäänestystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Puolustusministeri Enestamin mielestä Nato-jäsenyyteen ei tarvita kansan mielipidettä

Enestamin mukaan Nato-ratkaisu kuuluu hallitukselle, eduskunnalle ja presidentille. Enestam tosin kertoo hyvin ymmärtävänsä kansan Nato-kriittisyyden.

Enestamin mielestä Suomen turvallisuuspoliittinen historia on kuitenkin hyvin selkeä.
-Johtajat määrittelevät suunnan ja hyväksyntä tulee jälkeenpäin, jos tulee. Ja yleensä on tullut, Enestam kuvasi TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa.

Enestamin mukaan nyt ei ole kuitenkaan mitään kiirettä eikä edes järkevää lyödä ehdottomia Nato-kantoja lukkoon.
-Minäkään en ole lopullisesti omaa kantaani vielä muodostanut.

Enstam muistutti Suomen turvallisuusympäristön muuttuvan koko ajan, sillä mm. Naton viime laajentumisen vaikutukset ja Nato-Venäjä -suhteiden kehittyminen eivät ole vielä selvillä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.