Mainos

Enestam puoltaa saattohelikoptereiden hankintaa

Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin mielestä Suomi tarvitsee kuljetushelikoptereiden lisäksi kuljetusta suojaavat saattohelikopterit. Hänen mukaansa hallituksen rahkeet riittävät vain kuljetushelikoptereista päättämiseen.

Kuljetushelikoptereita koskevat tarjouspyynnöt lähtevät maailmalle ensi kuun loppuun mennessä. Hankintapäätökset tehdään vuonna 2001 ja koneet lentänevät ilmassa vuonna 2003. Etelä-Suomen Sanomille antamassaan haastattelussa Enestam pitää kiinni kahden miljardin markan vastatilauksista Suomen teollisuudelle. Hänen mukaansa vastaostojen avulla luodaan maahan uusia työpaikkoja.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.