Mainos

Ennakkoäänestäjät liikkeellä sankoin joukoin

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on lähtenyt käyntiin selvästi edellistä kertaa vilkkaampana. Kasvua viime presidentinvaaleista on 0,8 prosenttiyksikköä.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on alkanut tänään. Äänestys alkoi varsin vilkkaana maan perinteisesti vilkkaimmalla ennakkoäänestyspaikalla Helsingin Pääpostissa.

Suomen suosituimmassa äänestyspaikassa, Helsingin pääpostissa, oli päivällä kymmenien metrien jonot.

Ensimmäisenä päivänä kotimaassa äänesti 245 263 kansalaista eli 6,0 prosenttia äänioikeutetuista. Kuusi vuotta sitten ensimmäisen päivän äänestysprosentti oli 5,2. Entiseen tapaan naisia oli jälleen liikkeellä miehiä enemmän.

Äänestäminen ennen varsinaista vaalipäivää on ollut erityisen suosittua juuri presidentinvaaleissa. Kuusi vuotta sitten ennakkoon kävi äänestämässä 1,3 miljoonaa kansalaista eli melko tarkalleen joka kolmas äänioikeutettu. Viime eduskuntavaaleissa ennakolta äänesti joka neljäs.

Ennakkoäänestys jatkuu kotimaassa ensi viikon tiistaihin asti. Monet äänestyspaikat ovat avoinna myös lauantaina ja sunnuntaina, mutta perjantaiksi osuvana loppiaisena äänestyspaikat ovat suljettuina.

Äänestyspaikkoja on kotimaassa yhteensä 849. Ulkomailla pääsee äänestämään 237:ssä Suomen edustustossa.

Äänestäjä tarvitsee mukaansa kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Postissa tullut ilmoituskortti on myös hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestämistä.

Varsinainen vaalipäivä on 15. tammikuuta. Presidentinvaalien toinen kierros järjestetään tarvittaessa 29. tammikuuta.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 04.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.