Mainos

Ennakkoäänestys jatkunut viimekertaista vilkkaampana

Äänestystahti presidentinvaalin toisella kierroksella on jatkunut reippaana kolmantena ennakkoäänestyspäivänä.

Tänään äänesti ennakkoon noin 240 000 suomalaista, kun kuusi vuotta sitten vastaavana päivänä kävi äänestämässä hieman alle 200 000 suomalaista.

Edellisiin päiviin verrattuna äänestysinto on kuitenkin hieman vähentynyt.

Äänestäneitä on nyt yhteensä noin 840 000, ja äänestysprosentti on 20,1.

Ennakkoäänestys päättyy ensi viikon tiistaina, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 5. helmikuuta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.