Mainos

Ennakkoäänestyspaikkoihin odotetaan ruuhkaa alkuviikosta

Kuntavaalien ennakkoäänestysinto laimeni tavanomaiseen tapaan viikonloppuna, mutta oli yhä edellisvaaleja vilkkaampaa.

Sunnuntaina äänestämässä kävi iltapäivän tietojen mukaan runsaat 65 000 ihmistä. Neljä vuotta sitten viidentenä ennakkoäänestyspäivänä äänesti noin 52 000 henkilöä.

Äänensä on nyt antanut ennakkoon lähes 605 000 ihmistä ja äänestysprosentti on 14,1. Viime vaaleissa vastaavaan aikaan äänestysprosentti oli 13,1 prosenttia ja äänensä oli ennakkoon antanut runsaat 550 000 ihmistä.

Naiset ovat äänestäneet miehiä vilkkaammin. Tähän mennessä ennakkoäänensä on antanut lähes 332 000 naista ja noin 273 000 miestä.

Ennakkoäänestys jatkuu kotimaassa vielä maanantaina ja tiistaina. Silloin äänestyspaikoilla on luvassa ruuhkaa. Aiemmissa vaaleissa ennakkoäänestyksen kaksi viimeistä päivää ovat olleet ylivoimaisesti vilkkaimpia. Neljä vuotta sitten molempina päivinä äänestämässä kävi runsaat 200 000 äänioikeutettua.

Varsinainen vaalipäivä on 28. lokakuuta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.