Mainos

Ennätysmäärä liikennekuolemia elokuussa

Elokuu oli tavallista mustempi kuukausi tieliikenteessä. Liikenneturvan aluetoimistojen sanomalehdistä keräämien tietojen mukaan elokuun tieliikenteessä kuoli ainakin 50 ihmistä.

Viime vuoden elokuussa kuolleita oli 37. Kesäkuussa tapahtunut käänne huonompaan näyttää edelleen jatkuvan.

Tänä vuonna liikenteessä on kesä-elokuussa kuollut kolmannes enemmän ihmisiä kuin viime vuonna vastaavana aikana. Myös liikennevahingot ovat lisääntyneet vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana noin kuudella prosentilla. (STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.