Mainos

"Ennen nukuttiin rynkyn kanssa"– Kadonnut rynnäkkökivääri herätti lukijoiden armeijamuistot

Porin prikaatin Niinisalon-harjoitusleirillä kadonneen rynnäkkökiväärin tapaus sai aikaan kommenttivyöryn MTV Uutisten Facebook-ryhmässä.

Kaikki varusmiespalveluksen läpikäyneet tietävät tärkeimmän säännön, joka on se, ettei omaa asetta jätetä hetkeksikään vartioimatta.

Sitä ei varsinkaan hukata metsään tai ”tukikohdan alueelle”, niin kuin Porin prikaatin varusmiehelle on kerrottu käyneen tiistai-iltana Niinisalossa.

Miten rynkky voi edes kadota? Mun aikana jopa nukuttiin rynkyn kanssa, eräs kirjoittaja kummastelee.

Meillä laitettiin rynkky makuupussin päähän niin että siinä oli vielä reppu ja rynkky sen alla, kertoo toinen reserviläinen.

Vahinkoja tietysti sattuu, eivätkä aseen unohtelemiset ole kommenttien perusteella varusmiesten keskuudessa lainkaan tavattomia. Metsäleireillä harjoitellaan sotimista usein huonosti nukkuneina, asemista irrottaudutaan kovalla tohinalla ja inhimillisistä syistä johtuen myös ase saattaa joskus unohtua puunrunkoa vasten nojalleen, vaikka siitä olisi kuinka muistutettu.

Onneksi en ole itse hukannut rynkkyäni kertaakaan, mutta olen kyllä ehtinyt puolen vuoden aikana törmäämään todella moneen, joka on esimerkiksi unohtanut aseensa taukopaikalle ja huomannut parhaimmillaan vasta monen kilometrin päässä, että hupsista, paraikaa varusmiespalvelustaan suorittava nainen kertoo.

Itselläni jopa rastitehtävissä unohtui rynkky edelliseen paikkaan, mutta löytyi samasta paikasta mihin sen unohdinkin, toinen muistelee.

Aseen unohtamisesta seuraa armeijassa lähes poikkeuksetta rangaistus. Niinisalon harjoituksen johtaja kertoi tänään MTV Uutisille, että aseensa hukannutta varusmiestä ei ole rangaistu tutkinnan ollessa vielä kesken. Nettikommentaattorit eivät usko, että varusmies selviää pään silittelyllä.

Voin vain kuvitella, kuinka paljon tulee runtua koko komppanialle. Ei siinä kunnian kukko laula, kun metsässä ryynätään ja joku veemäinen pilkuntärkee vääpeli karjuu niskaan!

Siitä vaan sitten punnertamaan [oman aseen] numerosarjan kahden viimeisen numeron verran. Itse jätin metsäleirillä rynkyn talon seinää vasten hetkeksi josta johtuen skappari potkaisi sen kumoon ja huusi siihen vielä lisäksi.

Rynnäkkökiväärin perusteellinen hukkaaminen lienee harvinaisempaa, mutta nettimuisteloissa toistuvat tilanteet, joissa koko komppania etsii yhden taistelijan hukkaamia vähäisempiä ampumatarvikkeita, kuten harjoituskranaatteja tai rynnäkkökiväärin lippaita.

Eräs lukija kertoo ihan vastaavanlaisesta tapauksesta inttiajoiltaan.

Oppilasvääpelinä toiminut aliupseerioppilas oli tehtävästään niin tohkeissaan, että unohti rynkkynsä puuta vasten nojaamaan ruokatunnin jälkeen. Olin santsarina ja löysin rynkyn metsästä, kun keräsin ruoanjakeluastioita maastosta. Kaikki muut lukuun ottamatta traktorikuskia, mekaanikkoa ja itseäni olivat lähteneet jatkamaan harjoituksia. Niinpä veimme aseen mukanamme kasarmille ja ilmoitimme harjoituksen johtajalle löytäneemme sen. He halusivat siitä huolimatta antaa koko koulun etsiä puoleenyöhön asti rynkkyä pitkin metsiä. Juttu oli lähellä johtaa aseen hukanneen oppilaan osalta aliupseerikoulun päättymiseen saman tien.

Mitäpä olisi armeija ilman meheviä juttuja, joille on yhteistä se, että niiden alkuperää on vaikeaa vahvistaa. Uutisten Facebook-sivulle kertyneistä yhden pääosassa on monen hyvin tuntema Patrian valmistama miehistönkuljetusvaunu.

Omana inttiaikanani kerrottiin kadonneesta Pasista. Oli kaivettu kuoppa sille ja yön aikana oli satanut sen verran paljon lunta, että Pasi löytyi vasta keväällä. Pojat olivat kuulemma saaneet kehut hyvästä maastouttamisesta.

Rynnäkkökiväärin katoamisesta käynnistyivät mittavat etsinnät Niinisalossa toissapäivänä. Asetta etsittiin jo tiistaina yötä myöten. Jäljitystä jatkettiin koko eilinen päivä useiden kymmenien etsijöiden voimin ja vielä tänään samalla vahvuudella. Sen ei vieläkään ole kerrottu löytyneen.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.