Mainos

Ennuste: Kylmä viikonloppu – lunta koko maahan

Sää kylmenee viikonlopuksi kymmenellä asteella alkuviikon lukemista. Sunnuntaiksi ennustetaan lumisateita koko maahan. Lumikuurot ovat mahdollisia jo aiemmin.

Tänään torstaina Lapin yli kulkee nopealiikkeinen sadealue, joka tuo mukanaan räntä- ja lumisateita. Etelässä on poutaa, mutta pilvisyys lisääntyy hieman. Lämpötilat ovat etelässä ylimmillään yhä 10 asteen tienoilla.

Ensi yö on selkeä pakkasyö koko maassa.

Perjantaina sää viilenee myös etelässä. Lapissa on pakkasta, muualla maassa on vielä plusasteita, mutta etelärannikollakin jäädään alle viiteen asteeseen. Paras mahdollisuus perjantaipäivän auringonpimennyksen näkymiselle on maan keski- ja pohjoisosassa, missä on vain kumpupilvisyyttä. Kainuussa ja Itä-Lapissa voi tosin tulla lumikuuroja. Eteläisimpään Suomeen ennustetaan perjantaipäiväksi pilvistä säätä.

Viikonloppu on viime päiviin verrattuna kylmä.

– Pohjoistuuli puhaltaa. Pakkasen puolella ollaan lähes koko maassa, etelä- ja lounaisrannikolla ollaan nollan tuntumassa. Lumikuurot ovat lauantaina mahdollisia, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Sunnuntain vastaisena yönä pakkanen kiristyy niin, että pakkasta on yleisesti yli 10 astetta. Sunnuntaina pilvisyys lisääntyy, kun sadealue lähestyy Suomea.

– Tämän hetken ennusteen mukaan sunnuntai-iltapäivän ja illan aikana lumisadealue kulkee Suomen yli ja tuo lunta koko maahan, etelään pari senttiä, maan keskivaiheille ehkä paikoin yli viisi senttiä. Maanantaiaamuna maa lienee siis laajalti valkoinen, varoittelee Liisa Rintaniemi.

Todennäköisesti lumet sulavat etelästä kuitenkin jo maanantain kuluessa. Alkuviikolla sää näyttää hieman lämpenevän viikonlopun lukemista.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.