Mainos

Kuura katkaisi langat Enontekiöllä – vika saatiin korjattua

Pitkä sähkökatkos pimensi Käsivarren Enontekiöllä aatonaattona tiistaina. Vika mykisti myös puhelimet alueella, jossa asuu noin 200 ihmistä.  

Pelastuslaitoksen mukaan vika ilmeni aamupäivällä noin kello 10-11. Virta saatiin palautettua Käsivarteen iltakahdeksan aikoihin.

Päivystävän palomestarin mukaan vaikutti siltä, että vian aiheutti sähkölangalle kertynyt paksu kuura, joka oli katkaissut langan.

Myös viranomaisten viestiverkko Virve oli mykkänä katkosalueella. Pelastuslaitoksen mukaan sähkökatkos ei silti tiettävästi aiheuttanut vaaratilanteita.

Pelastuslaitos toimitti vian vuoksi alkuillasta satelliittipuhelimen Kilpisjärvelle. Katkoksen vaikutuksia saattoi myös kiertää ajamalla soittamaan puhelunsa läheisen rajan yli Norjan puolelle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.