Mainos

Ensi viikolla raju muutos säähän: Kylmää tulossa

Keväisen kauniista säästä kannattaa nauttia nyt, sillä alkava viikko tuo mukanaan kylmän muutoksen.

Maanantai on kuitenkin vielä keväisen lämmin päivä koko maassa.

–Maan etelä- ja lounaisosassa lämpöä on noin kymmenen astetta ja todennäköisesti yli viiden asteen mennään koko maassa, kertoo MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Päivä on myös selkeä, ainoastaan Ylä-Lapissa saattaa olla ohutta pilviharsoa.

Tiistaina ja keskiviikkona alkaa olla vähitellen pilvisempää, mutta edelleen lämmintä. Yöt ovat tosin yhä pakkasöitä.

Rajumpi muutos säähän on luvassa torstain kuluessa pohjoisessa ja perjantain aikana maan eteläosassa.

– On tulossa kylmän purkaus, Rintaniemi toteaa.

– Sateita ei näyttäisi hirvittävästi tulevan, mutta ne jotka tulevat, tulevat sitten kyllä lumena.

Torstain ja perjantain aikana hajanaisia lumisateita voi tulla maan keski- ja pohjoisosissa.

Viikonloppuna pakkaspäiviä saattaa olla koko maassa.

– Näyttää, että mennään kohti talvisempaa säätyyppiä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.