Mainos

Ensi viikon sää: Maanantaina kannattaa nauttia auringosta, sitten synkkenee

Helteisen  viikonlopun jälkeen lämpötilat laskevat etelässäkin lähelle tavanomaisia heinäkuun lukemia.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Alkavalla viikolla Suomi on jälleen matalapaineiden reitillä ja sateita tulee maanantain jälkeen lähes koko maassa ajoittain. Sateet tulevat kuurottaisina, joten sateiden lomassa myös aurinkoa nähdään, joskin aurinkoiset jaksot ovat lyhyitä.

– Maanantai on vielä poutainen ja laajalti aurinkoinen päivä. Lounaasta alkaen pilvisyys lisääntyy ja illemmalla sataa vettä. Lounaassa, ennen sateita, lämpötila kohoaa lähes hellelukemiin, mutta jatkossa ylimmillään päästään hädin tuskin 20:een asteeseen, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi. 

Torstaina reippaita sateita

Tiistaina kuurottaista sadetta tulee laajalti maan etelä- ja keskiosassa, ukkonenkin on mahdollista. Pohjoisessa on poutaisempaa. Keskiviikkona kuurosateinen sää jatkuu ja koko maassa lämpötila on 15:n ja 20:n asteen välillä.

– Torstaina saapuu jälleen runsaampia sateita ja ukkosiakin Etelä- ja Keski-Suomeen. Lämpötila on sateessa valaassa 15:ssä asteessa ja pilvipeitteen rakoillessa vähän 15:n asteen yläpuolella. Myös loppuviikolla jatkuu epävakainen sää, toteaa Salojärvi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.